OODI RUNOLAULULLE
vanhan laulun päivät
22.-28.2.2020
Ääniteatteri Iki-Turso
järjestää ja esiintyy
Ääniteatteri Iki-Turson festivaaliviikko Oodi runolaululle levittäytyy Helsingin keskustan kulttuuritaloihin ja täyttää Keskustakirjasto Oodin, Kansallismuseon, Musiikkitalon ja ravintola Manalan vanhan ajan säestyksettömällä laululla. Päivät aloitetaan kalevalapatsailla eri puolilla kaupunkia, ja viikko huipentuu Kalevalan päivänä 28.2. Runolaulun yössä Keskustakirjasto Oodissa.
Laulun voimalla syntyvät vene ja kantele,
laulun voimalla kesytetään tuli.
Lauluilla selvitetään maailman ja tähtitaivaan synty
ja herätellään henkiin eläinten
ja ihmisten yhteinen elämä,
karhulle ja hirvelle omistetut ikiomat laulut.
Laulut kertovat myös Väinämöisestä ja Ilmarisesta,
Louhesta ja Lemminkäisestä, Ainosta ja Marjatasta,piispa Henrikistä ja Lallista
sekä lukuisista muista muinaisista ihmisistä.
Ihmeellinen Sampo taotaan ja ryöstetään,monipäiväisiä lauluhäitä vietetään.
Metsä ympäröi taloja ja niiden asukkaita.
Lauantai 22.2.
13 Kalliot kaheksi lenti!
Runolauluviikon aloitus kahdella kalevalapatsaalla:
Kullervo puhuu miekalleen (Kaupungin talvipuutarha) ja
Väinämöinen ja Ilmarinen (Vanha ylioppilastalo).
Lue lisää
14 Synty
Tietoa ja uskomuksia raudasta, verestä ja tähdistä
Anna-Kaisa Liedes, Juha Valkeapää ja Iki-Turso
Iltapäiväkonsertti Kansallismuseon Ateljeessa
Lue lisää
16 Jonkkis konkkis
Lasten musiikkihetki koko perheelle: runolauluja ja leikkejä
Eila Hartikainen ja Iki-Turso
Oodi, Maijansali
Lue lisää
17 Laulo suohon suonivöistä
Runolauluja yhdessä ja kilpaa, ihmisen ihmeellisen äänen ulottuvuuksia
”Iki-Turson runolaulukirjan” julkistaminen
Oodi, Maijansali
Lue lisää
Lue lisää Iki-Turson runolaulukirjasta
Sunnuntai 23.2.
13 Ilmatar ihana impi!
Päivän aloitus kahdella kalevalapatsaalla:
Ilmatar (MTV3:n piha, Ilmalantori 2, Pasila)
Ilmatar ja sotka (Sibeliuksen puisto, Taka-Töölö)
Lue lisää
14 Se oli Herra Heinärikki
Runolauluja keskiajalta ja uuden ajan alusta
Heikki Laitinen ja Iki-Turso
Iltapäiväkonsertti Kansallismuseon Ateljeessa
Lue lisää
16 Kokko lenti
Lasten musiikkihetki koko perheelle: runolauluja ja leikkejä
Eila Hartikainen ja Iki-Turso
Oodi, Maijansali
Lue lisää
17 Minä Paraske, sinä Arhippa
Levynjulkaisukonsertti
Ilona Korhonen ja Taito Hoffrén
Oodi, Maijansali
Lue lisää
Tiistai 25.2.
13 Laet lauloi, ukset ulvoi!
Päivän aloitus kalevalapatsaalla:
Hauen laulu (Musiikkitalon edusta)
Lue lisää
14 Myyty neito
Inkeriläisten naisten lauluja
Outi Pulkkinen, laulu ja jouhikko
Iltapäiväkonsertti Kansallismuseon Ateljeessa
Lue lisää
16:30 ”Mis on Ohto synnytetty?”
Professori Juha Pentikäisen karhuesitelmä, jossa hän kertoo
myös runolaulaja Marina Takalosta
Musiikkitalo, Camerata
Lue lisää
19 Hiien hirvi ja karhun morsian
Iki-Turson 20-vuotisjuhlakonsertti
Musiikkitalo, Sonore. Lippujen hinnat 18 / 11,50 / 6,50 euroa.
Lue lisää
Mis on ohto synnytetty,
mesikämmen käännytetty?
Luona kuun,
tykönä päivän,
otavaisen olkapäillä.
Runolaulussa paljastuu hirven ja karhun myyttisyys.
Konsertissa herätellään henkiin eläinten
ja ihmisen yhteys ja yhteinen elämä.
Runolaulun todellinen mestaruus
ratkotaan improvisoiduin säkein kilpalaululla.
21 Runolaulujamit
Ravintola Manala
Lue lisää
Keskiviikko 26.2.
9-21 Runolaulu A:sta Ö:hön.
Esityksiä, työpajoja, tietoiskuja, yhteislaulua, tanssia
Oodi, Kuutio 2. kerros
9 Lönnrot, runolaulajat, Kalevala
10 Väinämöinen, Ilmarinen
11 Tule mukaan lauluhäihin!
12 Tee oma runolaulu!
13 Kilpalaulu
14 Konsertti: Sammon ryöstö – Maari Kallberg ja Ilona Korhonen
15 Metsä, vesi
16 Tee oma runolaulu!
17 Lemminkäinen, Kullervo
18 Neitsyt Maaria emonen
19 Inkerin moniääniset laulut
20 Tule laulamaan kehtolauluja!
Viikon aikana koetaan loitsun mahti,
tuutulaulujen maailmoja syleilevä rauha,
Inkerin moniäänisten laulujen ainutkertainen sointi
ja ihmisen ihmeellisen äänen uskomattomat ilmaisumahdollisuudet.
Torstai 27.2.
11 Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä
Seminaari Kansallismuseon Ateljeessa
Iki-Turson vieraina Leena Marsio, Sirpa Huttunen ja Pekka Huttu-Hiltunen
Yhteistyössä Runolaulu-Akatemia, Museovirasto/Elävä perintö/suullisen perinteen rinki ja Kalevalaisten Naisten Liitto.
Lue lisää
13 Nii laulo Larin Paraske!
Runolaulut raikuvat Larin Parasken patsaalla
(Kansallismuseon lähellä, Mannerheimintie 38:n kohdalla, tien toisella
puolella)
Lue lisää
14 Kaik miä ilot unohin
Inkerin runolauluja, vieraana runolaulujen tutkija Kati Kallio
Iltapäiväkonsertti Kansallismuseossa,
Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttely
Lue lisää
16-18 Loitsutupa
Millainen oli myyttinen maailma ja miten se voitettiin sanan voimalla?
Järjestää Kalevalaisten Naisten Liitto
Kansallismuseo, Ateljee
Lue lisää
19:30 Runolaulujamit
Ravintola Manala
Lue lisää
Perjantai 28.2., Kalevalan päivä
11 Kokko lenti
Lasten musiikkihetki koko perheelle: runolauluja ja leikkejä
Eila Hartikainen ja Iki-Turso
Oodi, Leikkipuisto Loru
Lue lisää
12 Seppeleenlasku Lönnrotin patsaalla (Lönnrotinkatu 5)
Järj. Kalevalaseura
https://kalevalaseura.fi/2020/01/20/kalevalan-paiva-28-2-2020/
14-16 Avoin Kalevala
Seminaari Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa
Järj. Gallen-Kallelan museo, Kalevalaseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ’)
https://kalevalaseura.fi/2020/01/20/kalevalan-paiva-28-2-2020/
16-22 Runolaulun yö
Oodi, Maijansali
Aluksi klo 16-19 tuulen tuivertamaa vuoropuhelua tutkijoiden, taiteilijoiden ja yleisön välillä runolaulun menneisyydestä ja tulevaisuudesta, Iki-Turson vieraina tutkijat Anneli Asplund, Ulla Piela, Jukka Saarinen ja Senni Timonen. Käydään Tuonelassa, ihmetellään tuulenlauttoja Tapomäellä, vannotaan Mimerkin ja Kiesuksen nimeen ja seurustellaan kanteleen haltianeitsyiden kanssa.
Lue lisää
Kaiken takana on vanhan ajan estetiikka.
Yhden laulajan laulamien pitkien laulukertomusten lumo.
Kahden laulajan kilpalaulu.
Yhdessä ja erikseen, yksin, kaksin, kolmin,
miesten kesken ja naisten kesken,
vuorotellen ja kuorossa laulaminen.
Vanhojen, uusien ja esityshetkellä
syntyvien runolaulujen laulaminen.
Kaikki tämä runolaulun ikiomalla mitalla, ilman säestystä, tuhatvuotisella tyylillä.
TAPAHTUMAPAIKAT
Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34
Musiikkitalo, Mannerheimintie 13A
Ravintola Manala, Dagmarinkatu 2
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Hallituskatu 1
Viikon päätteeksi alkaa klo 19 loputon yhteinen runolaulu, joka jää soimaan Oodin käytäville ja kokoushuoneisiin. Välillä hiljennytään kuuntelemaan pitkänpitkää laulukertomusta, sitten nostatetaan lempeä kaikkien välillä ja lopuksi ylistetään tuhatvuotiseen tapaan kantelelauluilla taiteen ikuista olemusta.
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Musiikkitalon juhlakonsertin ti 25.2. klo 19 lippujen hinnat 18 / 11,50 / 6,50 €.
PAIKAT
Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34
Musiikkitalo, Mannerheimintie 13A
Ravintola Manala, Dagmarinkatu 2
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Hallituskatu 1
YHTEISTYÖSSÄ
Suomen Kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö, Keskustakirjasto Oodi, Suomen Kansallismuseo, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kalevalaseura, Kalevalaisten Naisten Liitto, Runolaulajat ry ja Ravintolа Manala
IKI-TURSO
Eila Hartikainen
Taito Hoffrén
Maari Kallberg
Ilona Korhonen
Heikki Laitinen
Anna-Kaisa Liedes
Outi Pulkkinen
Juha Valkeapää
Lisätietoa: Tuottaja Eeva Kemppi / 050 58 74 118 / info@ikiturso.fi