Eila Hartikainen (s.1972) on kansanlaulaja joka toimii monenlaisissa rooleissa pedagogina ja esiintyvänä taiteilijana. Hän on valmistunut MuM, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta vuonna 2000 ja opettajaksi 2008 Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä hän toimii musiikinopettajana Mäntsälän kansalaisopistossa ja vastaa musiikinopetuksen sekä tanssin taiteen perusopetuksen suunnittelusta. Hän opettaa myös Linnalan opistossa jouhikonsoittoa Puol´villaset -orkesterille. Opetustyönsä ohessa Hartikainen esiintyy solistisesti sekä on mukana erilaisissa produktioissa laulajana ja muusikkona. Hän kuuluu mm. MeNaiset -lauluyhtyeeseen ja Ääniteatteri Iki-Tursoon, Perriin Tyssit –yhtyeeseen sekä Tanssiorkesteri Unelmaan. Huhtikuussa 2019 hän oli mukana MeNaiset ja ugrainalaisen Kurbasy yhtyeiden yhteiskonsertissa MUSIKALISCHE RITUALE DES ÖSTLICHEN KULTURRAUMS Frankfurtin Alte Operassa.