OODI RUNOLAULULLE TULEE TAAS!
vanhan laulun päivät
26.2.-4.3.2022
Ääniteatteri Iki-Turso
järjestää ja esiintyy
Oikeudet ohjelmanmuutoksiin pidätetään,
pandemiatilanne huomioiden.
Tapahtumiin on vapaa pääsy,
paitsi ke-to Teatteri Avointen Ovien konsertteihin
myydään sekä erillisiä lippuja että neljän konsertin yhteislippua.

Lataa festivaalin käsiohjelma tästä linkistä.
Kaiken takana on vanhan ajan estetiikka.
Yhden laulajan laulamien pitkien laulukertomusten lumo.
Kahden laulajan kilpalaulu.
Yhdessä ja erikseen, yksin, kaksin, kolmin,
miesten kesken ja naisten kesken,
vuorotellen ja kuorossa laulaminen.
Vanhojen, uusien ja esityshetkellä
syntyvien runolaulujen laulaminen.
Kaikki tämä runolaulun ikiomalla mitalla,
ilman säestystä, tuhatvuotisella tyylillä.
Lauantai 26.2.2022 Oodi, Maijansali
AVAJAISET, SOOLOJA JA KESKUSTELUTILAISUUS
10
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Larin Paraske
(Mannerheimintie 38:n kohdalla)
11
Nyt me laululle lähemmä
Avajaistapahtuma, Iki-Turso esittäytyy
Ensimmäiset kilpalaulut
12
Suomettaren kosiat, Heikki Laitinen
Myyty neito ja Lunastettava neito, Outi Pulkkinen
Syntyykö surusta suitset, Outi ja Iki-Turso
Kellon kylän Mariasta. Anna-Kaisa Liedes
14
Musiikki karjalais-suomalaisena kulttuuriperintönä.
– Keskustelu suomalaisuudesta ja karjalaisuudesta,
yhteistyössä Kalevalaseuran kanssa
16
Mistäs tunnet Klaus Kurjen, onko hän parempi muita? Ilona Korhonen
Henkäse hyvä hevonen, Juha Valkeapää
Lieto Lemminkäinen, Eila Hartikainen
18
Mi on tuonut Tuonelahan? Taito Hoffrén
Pedri kuulužu kuningas, Maari Kallberg
Sunnuntai 27.2.2022 Oodi, Maijansali
KONSERTTEJA, YHTEISLAULUA JA TYÖPAJOJA
10
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Pohjolan pirut
(Väinämöisenlinna, Aleksanterinkatu 44)
11
Kalevala laulukirjana, yhteis- ja kilpalaulua, Heikki Laitinen
12
Metsähän menevi, lasten musiikkihetki koko perheelle, Eila Hartikainen ja Iki-Turso
13
Eläimiä, ääni-improvisaatiopaja eläinten nimistä, Juha Valkeapää
14
Tee oma runolaulu, työpaja, Taito Hoffrén
15
Karjalainen laulaja Anastasija Nikiforova, soiva luento Maari Kallberg
16
Mänin metsähä kesällä, konsertti, Outi Pulkkinen
17
Inkeriläisiä lauluja Iki-Turson laulukirjasta, yhteislaulua
18
Ootkos tauti tuulen tuoma?, konsertti, Anna-Kaisa Liedes ja Iki-Turso
Maanantai, 28.2.2022 Kalevalan päivä, Rikhardinkadun kirjasto
LAULAMME KALEVALAA
12
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Elias Lönnrot
(Lönnrotinkatu 5),
Kalevalaseuran järjestämä tilaisuus
13–18
Kalevala, yksin- ja yhteislaulua, kilpalauluja
Oma Kalevala mukaan!
18
Runolaulujamit, yhteislaulua, Tule laulamaan oma runolaulusi!
Tiistai 1.3.2022 Rikhardinkadun kirjasto
KONSERTTI JA TYÖPAJOJA
12
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Väinämöinen ja Ilmarinen
(Vanha ylioppilastalo)
13
Liiteleikse laateleikse, lasten musiikkihetki koko perheelle, Eila Hartikainen ja Iki-Turso
14
Runolaulumitan opiskelua, työpaja, Outi Pulkkinen
15
Kullervo, Kalerva ja Untamo, konsertti, Maari Kallberg ja Ilona Korhonen
16
Ritvalan helka, laulettu luento, Heikki Laitinen
Tiistai 1.3.2022 Kampin kappeli
KONSERTTI
18
Tuu tuu tuomenkukka, Iki-Turso
Keskiviikko 2.3.2022
12
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Tellervo, Tapion neiti
(Kolmikulman puisto eli Dianapuisto)
ÄÄNITEATTERIA,
Teatteri Avoimet Ovet, Erottajankatu 5,
ke-to 2.–3.3.
Runolauluviikon ainoat pääsymaksulliset tilaisuudet
Liput yksittäisiin konsertteihin 20 € / 13 €
Konsertit kestävät 60-75 minuuttia.
Festivaalipassi sisältäen kaikki neljä esitystä 50 € / 30 € Liput: Lippu.fi
Iki-Turso Kalevalan jäljillä
”nykyisin koossaolevista runoista voitaisiin saada seitsemänkin Kalevalaa, kaikki erilaisia”
17
Laulaja
Niin sano sata sanoo, tuhat virren tutkalmuo
Anna-Kaisa Liedes, Eila Hartikainen ja Iki-Turso
19
Sampo
Kuinka sampo rakennettiin, varastettiin, menetettiin ja hukattiin
Ilona Korhonen, Maari Kallberg ja Iki-Turso
Torstai 3.3.2022
12
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Tellervo, Tapion neiti
(Kolmikulman puisto eli Dianapuisto)
17
Eläin
Improvisaatioita eläinten nimistä
Juha Valkeapää ja Iki-Turso
19
Kantele
Jätti kantelon jälille, soiton Suomelle sorean
Heikki Laitinen ja Iki-Turso
Perjantai 4.3.2022 Rikhardinkadun kirjasto
KONSERTTEJA JA TYÖPAJOJA
12
RUNOLAULUA KALEVALAPATSAILLA:
Kalevalan juhlavuoden tammi
(Vanhankirkon puisto)
13
Veetään nuottaa, Lasten musiikkihetki koko perheelle, Eila Hartikainen ja Iki-Turso
14
Gilgamesh, konsertti, Taito Hoffrén
15
Pääskyläinen päivälintu, Taideyliopiston kansanmusiikin opiskelijoiden konsertti
Esiintyjinä Katriina Loisa, Katju Lindqvist, Paula Raitanen, Onni Rajaniemi, Laura Reunanen, Helena Taskila,
konsertin kokoonpanija Anna-Kaisa Liedes
16
Ootkos tauti tuulen tuoma? konsertti, Anna-Kaisa Liedes ja Iki-Turso
Perjantai 4.3.2022 Ravintola Manala
18
Runolaulujamit Manalassa
RUNOLAULUJA KALEVALAPATSAILLE
Jokaisena festivaalipäivänä:
26.2. klo 10 Larin Paraske (Mannerheimintie 38:n kohdalla)
27.2. klo 10 Pohjolan pirut (Väinämöisenlinna, Aleksanterinkatu 44)
28.2. Kalevalan päivä, klo 12 Elias Lönnrotin patsas (Lönnrotinkatu 5), Kalevalaseuran järjestämä tilaisuus
1.3. klo 12 Väinämöinen ja Ilmarinen (Vanha ylioppilastalo)
2.3. klo 12 Tellervo, Tapion neiti (Kolmikulman puisto eli Dianapuisto)
3.3. klo 12 Tellervo, Tapion neiti (Kolmikulman puisto eli Dianapuisto)
4.3. klo 12 Kalevalan juhlavuoden tammi (Vanhankirkon puisto)
TAPAHTUMAPAIKAT
Hiljaisuuden kappeli, Simonkatu 7
Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4
Kansallismuseo, Mannerheimintie 34
Ravintola Manala, Dagmarinkatu 2
Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3
Teatteri Avoimet ovet, Erottajankatu 5
YHTEISTYÖSSÄ
Suomen Kulttuurirahasto, Keskustakirjasto Oodi, Teatteri Avoimet ovet, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmä, Rikhardinkadun kirjasto, Kalevalaseura, Hiljaisuuden kappeli
IKI-TURSO
Eila Hartikainen
Taito Hoffrén
Maari Kallberg
Ilona Korhonen
Heikki Laitinen
Anna-Kaisa Liedes
Outi Pulkkinen
Juha Valkeapää
Lisätietoa: Tuottaja Eeva Kemppi / 050 58 74 118 / info@ikiturso.fi
Valokuvat: Wilma Hurskainen (mainittava käytettäessä)
.